6. joulukuuta 2017

Suomi 100


Vedin takin vetoketjun kiinni
ja laitoin pipon korville.
Olen menossa ulos koirani kanssa.
Koira odotti jo malttamattomana,
jotta nopeasti pääsisin sen matkaan.

Astuimme ulos ovesta ja suuntasimme metsäpolulle.
Ei ihan polku, mutta tehty polku liikkumiselle.
Polulla oli lunta, näimme, että muitakin oli kulkenut polkua pitkin.
Oli ainakin koiralla paljon tuoksuja.

Katselin ympärille, näin puita ja niittyjä, jotka olivat jo lumen peitossa.
Mietin millaisia ne olivat viime kesänä.
Kukkia, perhosia, ampiaisia, surinaa ympärillä.

Mietin millaisia ne olivat keväällä
Värittömämpiä kuin kesällä, mutta kaikkialla tuoksui keväinen raikkaus.
Aivastutti kyllä minua, mutta nautin siitä.

Suomi on minulle maa, jossa voin nähdä luonnon puhtaana sen eri vaiheissa.
Saan vapaasti kulkea polulla,
voin nauttia koirani tempoilevastakin menosta
sillä sekin selvästi nauttii olostaan.

Kiitos Suomi, onnea sinulle tänään 100 vuotias. <3

15. heinäkuuta 2017

Gösta

Mihin kuoli Göstä Sundqvist,
joka sanat sai soimaan
oliko hän joku mulkvist
vai sanataituri parhaimmillaan?

Miksi joku soi sävelenä ikuisuuteen,
miksi toinen saa aikaan murheen.
On onni kuulla sävel sanat kauneuden,
silla tampaan maan päällä kauheuden syvyyden.


12. toukokuuta 2017

Kirsikkapuu

Kun mä yöllä heräsin,
luulin että vieressä oot sä.
Mutta sitten tajusin,
että se unta on,
jossa olit sä ja mä.

En sen jälkeen unta saanut,
kun sua vierestäin hain.
Käsin kosketella en saanut,
yksin olla mä sain.

Kun me tavattiin,
oli lehdet vaaleanpunaiset.
Kun me halattiin,
oli suunnitelmat salaiset.
Me kahden oltiin,
siihen nojaltiin.
Taisi aika unohtuu,
kun yllämme oli kirsikkapuu.

Me iltaan käveltiin,
jotain biisii säveltiin.
Yhteen rytmi soi,
meidät yhteen toi.

Otit mut reppariin,
kun jalat väsyi niin.
Tunsin lämpösi,
kun sinuun nojasin.

Kun me tavattiin,
oli lehdet vaaleanpunaiset.
Kun me halattiin,
oli suunnitelmat salaiset.
Me kahden oltiin,
siihen nojaltiin.
Taisi aika unohtuu,
kun yllämme oli kirsikkapuu.
 
Aurinko laski meren taa,
se sinun kasvot punertaa.
Siihen kiinni mä jäin,
hymyilin mielessäin.
 
En voinut vastustaa,
ensin pientä suudelmaa.
Siihen vangiksi jäin,
kun pidit sylissäis. 

Kun me tavattiin,
oli lehdet vaaleanpunaiset.
Kun me halattiin,
oli suunnitelmat salaiset.
Me kahden oltiin,
siihen nojaltiin.
Taisi aika unohtuu,
kun yllämme oli kirsikkapuu.
 
Vaan putos kukat puun,
maa siihen verhoutuu.
Pois sä lähditkin,
yksin tänne jäinkin.
 
Vaan en unohtaa voi,
minkä tunteen se toi.
Kun kirsikkapuu,
jonka kukat taas uusiutuu. 

Kun me tavattiin,
oli lehdet vaaleanpunaiset.
Kun me halattiin,
oli suunnitelmat salaiset.
Me kahden oltiin,
siihen nojaltiin.
Taisi aika unohtuu,
kun yllämme oli kirsikkapuu.
 
Oi, kirsikkapuu...